Tämän päivän Keskisuomalaisessa oli juttu otsikolla "Kiva olla koukussa - on ainakin yksi riippuvuutta aiheuttava asia, josta on aivoille pelkästään hyötyä".

Jutusta pisti erityisesti silmään seuraavat pätkät...

"Neulonta ja virkkaus vetreyttävät aivoja ja avartavat sosiaalista verkostoa."

"Sen, minkä me tiesimme mutuna, todensi tieteellisesti Eija Vähälä lisensiaattityössään neulomisen osalta. Silmukankiertäjän syke alenee ja stressioireet vähenevät."

"...toinen huomaa voivansa keskittyä luennolla ainoastaan neule kädessään. Liikkeen ja ajattelun yhdistäminen aktivoi aivokurkiaista, joka pitää yhteyttä aivopuoliskojen välillä."

"Amerikkalaistutkimuksessa havaittiin myös, että vaikean pitsineuleen äheltäjä käyttää samoja aivojensa osia kuin tietokone-ekspertti suorittaessa koodausta c++ ohjelmointikielellä. Käsitöiden ja tietokoneiden välillä on maanläheisempikin yhteys. Kun on muutaman kerran erehtynyt katselemaan toisten käsityösaavutuksia netissä, täytyy perustaa oma käsityöblogi. Yllättäen viaton koukunheiluttaja huomaa päivittävänsä sujuvasti blogiaan, pohtivansa kuvien tallennusmuotoja sekä kiroilevansa Bloggerin betaversion ongelmia."

"Jokainen neuloja ja virkkaaja tietää, että tärkeintä ei ole päämäärä vaan matkanteko. Niin kiihkeästi kuin työn valmistumista odottaakin, viimeisen silmukan jälkeen iskee tyhjien käsien kriisi. Jotakin uutta on aloitettava."

(Lähde Keskisuomalainen 21.3.2007 "Kiva olla koukussa" Eeva Lankolainen)


Mielenkiinnosta laitoin Googleen hakusanoiksi Eija Vähälä ja hänen Keskisuomalaisen jutussa mainittu lisensiaattityö on julkaistu Kuopion muotoiluakatemian Taitemia-sarjassa nimellä
Eija Vähälä: LUOVAN KÄSITYÖPROSESSIN YHTEYDET PSYYKKISEEN HYVINVOINTIIN, käsityön aikana koettujen itseraportoitujen emootiokokemusten ja fysiologisten vasteiden väliset yhteydet

Voi olla, että löytyy kirjastostakin mutta täältä pystyi tilaamaankin.

Julkaisu olisi kyllä mukava saada käsiin ihan mielenkiinnosta. Itselleni ainakin tuli mieleen, että onko siinä huomioutu niitä tilanteita, kun huomaat tehneesi virheen ja joudut purkamaan esim. kaksi kokonaista hihaa tai, jos lapsesi kiskaisee työstä puikot irti... Eilisen lehtitilauksen jälkeen en raaskinut tilata omaksi. Pitää tarkistaa paikallisen kirjaston valikoimat...

Siis lähdenpä tästä alentamaan sykettäni ja poistamaan stressiä sohvannurkkaan neuletyön kanssa ja katselemaan samalla taitoluistelun MM-kisoja :)